Pienestä Pohjois-Savon kylästä liikkeelle lähteneenä ja kaupunkikierrosten jälkeen ymmärsin, että minun paikkani on maaseudulla, luonnon keskellä ja metsän vieressä.

Viime vuonna oli muutosten aika ja asuttuani olosuhteiden pakosta useamman vuoden pääkaupunkiseudulla ja lopulta puolen tunnin päässä Helsingistä, kaipasin vielä kauemmas maalle ja järven äärelle. Aloin pohtia ja kuulostella mihin suuntaan tieni veisi. Lasten vuoksi en vielä voinut pinkaista Lappiin asti.

Luovuin omistusasumisesta, sillä en halunnut tulevaisuudessa vastata yksin isommista remonteista yms. Osaan monia asioita hyvin, mutta remontoiminen ei ole yksi niistä, vaikka mielelläni opettelisin ja tekisin. Yli kymmenen vuotta yksin asuneena sitä on pitänyt kasassa ja rakentanut muitakin asioita ihan riittävästi.

Intuitio kuljetti minut Pirkanmaalle, josta löytyi unelmieni maatilamainen koti järven ääreltä. Enää ei tarvitse lähteä erikseen mökillekään rantasaunan kaipuussa, iho ja shampoottomat hiuksetkin kiittävät järvivettä käyttäessä.

Asuttuani pitkään yksin (usein unohdetaan, ettei se ole synonyymi yksinäiselle) lasten kanssa huomasin jossain kohtaa kertomuksia lapsiperheyhteisöistä. Ajatus kuulosti mielestäni ihanalta ja mutustelin siihen liittyviä mietteitä mielessäni pitkään, kunnes rohkaistuin kokeilemaan. Nykyiseen asuntoonikin muutin sillä mielin, että paikka olisi sopiva kämppiksen kanssa asumiseen.

Ihanassa ajatuksessa leppoisasta kommuunielämästä kuitenkin tuli käytännössä vastaan mutkia. Usein yhteisöelämä on väliaikainen ratkaisu ja ihmisten muuttosuunnitelmat saattavatkin muuttua viime metreillä. Saman katon alla olisi suotavaa myös arvomaailmojen ja arjen tapojen esim. alkoholin käytön tai käyttämättömyyden osalta kohdata edes joiltain osin – lapsiperheyhteisössä arki on erilaista kuin lapsettomilla.

Ihmiset haaveilevat myös maalla asumisesta, vaikka arjen puuhat ja kulkemiset palveluihin ovat monille käytännössä vieraita ja käytännössä ehkä huomaakin, ettei se kaikkine ’vaivoineen’ vastannutkaan mielikuvia.

Koen asuvani 40km päässä lähellä kaupunkia, mutta monille matka on ollut este, etenkään jos ei ole omaa autoa. Tottahan se onkin, että kaupunkiin kulkiessa tunnin bussimatka yhteen suuntaan vie aikansa, eikä busseja kulje samalla tavoin kuin kaupungissa. Lähikylän palvelut kuten terveysasema, kauppa, kirjasto, apteekki, pankki ja peruskoulut löytyvät reilun 10km päästä.

Maalla pientä puuhastelua löytyy ympäri vuoden. Jäisillä keleillä pihaa ei ole aamuisin kukaan hiekottanut, vaan silloin noustaan itse vähän aiemmin ja laitetaan nastakengät jalkaan ulos mennessä. Otsalamppuja ja heijastimia on hyvä olla reilusti, sillä säännöllisesti jotain on kadoksissa Jemmassa tai patterit/akku loppuneena. Talvella aura hoitaa isot väylät, mutta lumikolalle on silti käyttöä. Kesäisin nurmikon saa leikata parikin kertaa viikossa ja siinä saa menemään aikaa useamman tunnin. Tykkään ja nautin näistä hommista, erinomaista hyötyliikuntaa.

Parina vuonna olen opetellut kasvimaassa ja kasvihuoneessa viljelyä, harjoittelu jatkuu yhä.

Kotieläimetkin ovat olleet haaveissa ja tänä vuonna aloitetaan kanoista. Maalla olemisen lisäksi erakkohenkisyydestäni huolimatta viihdyn välillä myös ihmisten parissa ja matkustellen niin Suomessa kuin maailmalla. Onneksi kesäisin löytyy maalais- ja mökkielämästä nauttimaan apukäsiä niin talon- kuin eläintenhoitajaksi.

Kevään yhtenä projektina on kanalan ulkotarhan rakentaminen ja hankintalistalla muutama kana ja kukko. Aamuvirkulle kukon kiekuminen on tervetullutta. Kömpelönä rakentajattarena apukäsiä on rakennustalkoisiin kutsuttu, ehkä ensi kerralla osaan jo itsenäisemmin?